Tuskallisen tärkeät oivallukset

Muistatko jonkin sellaisen hetken, jolloin tajuat jonkin kauan mielessäsi pyörineen negatiivisen asian? Asia, jota et voinut ylittää, alittaa tai kiertää, tuntuu yhtäkkiä siltä, että sen läpi voi sittenkin mennä.

Minulla oli aiemmin tapana murehtia jatkuvasti ulkonäöstäni. Tiesin, että murehtiminen oli tyhmää eikä se johtanut mihinkään, mutta en silti päässyt siitä eroon. Eräänä päivänä sitten tuli se hetki, kun tajusin, että voin lopettaa. Ymmärsin, että ulkonäkö ei ollut minulle onglema, vaan ulkonäöstä tuli negatiivisten tunteiden uhri, kun koin riittämättömyyttä muilla elämän osa-alueilla. Kun pitkään pääni yllä pyörinyt lamppu sitten syttyi, päätin, että en murehdi enää. Päätökseni on pitänyt joitakin huonoja päiviä lukuunottamatta.

Ongelmien oivaltaminen on tärkeää ja pidemmän päälle palkitsevaa, mutta toisinaan niin tuskallisen hidasta. Joskus asioita on märehdittävä kauankin, jotta ne voi sulattaa. Tärkeintä kuitenkin on osata nielaista silloin, kun palanen on kurkun päässä - kun oivallat ongelman, sinun kannattaa heti a) hymyillä itsellesi hyvästä ajatustyöstä ja b) tehdä siihen liittyen päätös, jonka haluat pitää.

Jos olet pohtinut pääsi puhki, miksi et menesty opinnoissa ja jonain päivänä huomaat, että vika on omassa laiskuudessasi, oivallusta ei kannata haudata puolustusten alle. Sinun on oltava ylpeä tunnustuksestasi, mutta myös päätettävä opiskella jatkossa tehokkaammin menestyksen eteen.

Toisaalta taas jos olet joutunut luopumaan sinulle tärkeästä ihmissuhteesta ja pyörittelet mielessäsi, miten voit jatkaa eteenpäin, voit luottaa oivalluksen hetken tulemiseen. Jonain päivänä ymmärrät, että selviät, voit olla onnellinen, eikä sinun tarvitse murehtia enää.

On helppoa olla vähän parempi

Paljon on puhuttu siitä, että mediassa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Sitä ei vaan aina tahdo muistaa ja reaaliminää tulee helposti vertailtua mediassa esiintyviin kuviin. Hassuinta on, että muokkaamme omiakin kuviamme säännöllisesti, mutta siltikään emme tahdo muistaa, että muokattu kuva ei ole sama asia kuin minä peilissä.

Meidän on nykyään niin helppoa esittää olevamme jotain muuta kuin oikeasti olemme.

Eläm(yksi)ä

"Teitkös mitään ihmeempiä joululomalla?" "No en oikeastaan. Olin vain kotona, kun ei nyt oikein ollut rahaa erikoisuuksiin." "No pitäähän sitä välillä kotonakin olla ja voihan sekin olla ihan hyvä tapa rentoutua."

Näyttikö äskeinen keskustelunpätkä tutulta? Huomasitko keskustelussa erään asian, mikä nyky-yhteiskunnassa on tärkeää?

Haluamme kokea elämyksiä. Jotkut sosiologit kuvaavatkin tätä aikaa elämysyhteiskunnaksi, jossa tärkeää on kokea suuria tunteita ja rikkoa rajoja. Elämyksiin, kuten matkailuun, viihde-elektroniikkaan ja erikoisiin urheilulajeihin käytetään yhä enemmän rahaa ja aikaa. Sitten kun ei olekaan mitään hienoja elämyksiä koettuna ja kerrottavana, täytyy kauheasti selitellä, miksi ei ole puuhastellut mitään jännittävää. Ihan kuin kotona olemisessa ja ihan tavallisten asioiden puuhailussa ei olisi mitään mieltä.

Sohvan säännöllisenä kuluttajana ja kotona viihtyvänä ihmisenä minua vähän närkästyttää kotona olemisen vähättely. En oikeastaan tiedä mitään parempaa kuin ruuan laittaminen omassa keittiössä ja siitä nautiskeleminen yhdessä perheen kanssa.

Ehkä kyse on siitä, mitä arvostaa. Toiset arvostavat huippukokemuksia ja ammentavat niistä voimaa arkeensa, toisille riittää vähempi. Mielenkiintoista on, että mitä elämyshakuisuus kertoo ihmisestä. Ahdistaakohan häntä arki? Eikö se, mitä hänellä jo on, tee häntä onnelliseksi? Haluaakohan hän elämysten kautta tuntea olevansa elossa, kun tavanomaiset asiat ovat niin tavallisia? Pakeneeko hän jotain elämysten kautta saatujen tunteiden kautta?

Miksi tavallisuus ei riitä? Miksi pitää kokea jotain huisimpaa?

Miksi sitä pitää vähätellä ja selitellä, jos onkin viettänyt vapaapäiviä ihan vaan kotosalla?