Jos on silmät kiinni, ei näe

Me olemme niin kovin sokeita. Kuljemme laput silmillä ja kiellämme itseltämme totuuden. Elämme mieluummin harhakuvitelmissa kuin katsoisimme peiliin ja näkisimme avoimin mielin totuuden. Katsomme mieluummin muita nähdäksemme, mitä meiltä puuttuu.

Me olemme yllättävän usein kateellisia muille ihmisille niistä asioista, mitä meillä jo on.

Emme osaa tunnistaa omistavamme haluamiamme asioita, koska ne hautautuvat helposti sen alle, mitä muilla on. Esimerkiksi itsevarmuus toisella ei tunnu itsevarmuudelta itsellä, koska on elettävä myös epävarmojen hetkien läpi. Unohdamme, että itsevarmallakin ihmisellä on ihan samalla tavalla päiviä, jolloin pärjääminen epäilyttää. Me vain emme näe niitä päiviä ja kuvittelemme, ettei niitä olekkaan.

Kuvittelemme, että haluamamme asia on toisella parempi kuin itsellämme.

Emme voi nähdä itseämme muiden silmin, mutta voimme tulla tietoisemmaksi siitä, mitä haluamme ja mitä meillä jo on. Tietoiseksi voi tulla, kun pysähtyy silloin, kun huomaa havittelevansa jotain, mitä toisella on. Silloin itseltä kannattaa kysyä, mitä minulla jo on sen sijaan, että kysyisi, miten minä saan tuon, mitä toisella on.

Pysähtymällä voimme yllättäen huomata, että meillä on jo kaikki, mitä haluamme.

Elämämme tärkein suhde

Eipä tässä mitään ihmeempiä, koulua ja töitä ja vähän kiirettä. Sekunnit, minuutit, tunnit, päivät, viikot, kuukaudet, vuodet - kaikki tuntuvat olevan nykyään liian lyhyitä. Tärkein parisuhteemme on muodostunut kelloon ja kuten erotilastojen trendikäyrä ja lisääntyneet stressioireet osoittavat, suhteemme eivät voi hyvin.

Kuten suhteissa yleensäkin, suhteessa kellon kanssa on hyviä ja huonoja hetkiä. Välillä nautitaan yhdessä hitaista päivistä ja mukavasta tekemisestä, mutta toisinaan tapellaan, kiukutellaan ja ollaan tyytymättömiä. Tappelut muodostuvat yleensä siitä, kun suhteen jompi kumpi osapuoli on toista edellä, odottaa toiselta liikoja, ei ole tarpeeksi läsnä tai ei anna omaa aikaa.

Parisuhteessa olennaista ei kuitenkaan ole syyttää kumpaakaan osapuolta. On pohdittava, mitä voisi itse tehdä jatkossa toisin. Jos kello ei anna periksi, on katse käännettävä itseen. Hyväksynkö käytettävissä olevan ajan sellaisena kuin se on vai yritänkö muuttaa sitä? Varaanko riittävästi aikaa asioille, joita haluan tehdä? Pyydänkö oma-aloitteisesti omaa aikaa vai annanko kellon määritellä tekemiseni?

Suhteessa kellon kanssa on oltava kärsivällinen. Verkkaisina hetkinä on lupa pysähtyä nauttimaan. Toisaalta kun aika on tiukilla, täytyy keskittyä olennaiseen ja tiputtaa jotain pois. Se, mistä luovut nyt, ei ole lopullisesti poissa. Myöhemmin uudelleen.

Aikaa on niille asioille, joille sitä haluaa olevan.

Elämä ei muutu helpommaksi

Kun tuntuu, että asiat eivät suju niin kuin pitää, muista, että

elämä ei muutu helpommaksi,

mutta sinä kehityt.

Vaikka tilanne näyttäisi nyt kamalalta, usko pois, se ei kestä ikuisesti. Vähän kerrallaan opit hallitsemaan aikatauluja paremmin, osaat kieltäytyä liiasta tekemisestä, opit virheistäsi ja osaat varoa muiden erheitä. Ei kannata tukeutua siihen, että tulevaisuudessa elämä olisi parempaa. Sinä kuitenkin selviät siitä, koska olet joka päivä parempi.

Toisaalta, kun asiat tuntuvat sujuvan liiankin helposti ja arki tuntuu kevyeltä, on hyvä palauttaa mieleen, että

elämä ei muutu helpommaksi,

mutta sinä kehityt.

Me olemme itse hyvien asioiden aikaansaajia. Aina ei tarvitse tehdä täysillä, suorittaa, ylittää itseään, haastaa, potea aikapulaa ja ahdistua kiireestä. Välillä voi antautua sille fiilikselle, että kaikki on tosiaan hyvin.