Lupaava vuosi tulossa

On aika antaa lupauksia tulevalle vuodelle. Monet aikovat lopettaa tupakoinnin, suorittaa opintonsa loppuun, käydä ulkomailla, aloittaa aktiivisemman kuntoilun, tarjota enemmän aikaa läheisille tai viettää tipattoman tammikuun.

Lupauksiin liittyy aina toivo paremmasta, mutta ikävänä puolena on lupauksen antamisen aiheuttama vastuu. Lupauksen pitämiseksi vaaditaan itsekuria, uhrautumista, epämukavuusalueelle astumista ja totutun muuttamista. Usein juuri nämä seikat tekevätkin lupauksesta lipsumisen houkuttelevaksi. On paljon helpompaa ujuttaa lupaus viime vuoden hölmöilyn piikkiin ja palata takaisin vanhaan ja totuttuun.

Mitä jos lupaisimmekin tänä vuonna jotain sellaista, minkä voimme pitää?

Mikä sellainen lupaus olisi sinun kohdallasi?

Minä aion luvata itselleni, että tulevana vuonna opettelen arvostamaan enemmän vahvuuksiani, enkä mitätöi tai unohda niitä heikkouksieni vuoksi. Aion myös luvata opettelevani lisää tunneälystä, jotta voin hyödyntää sitä paremmin ihmissuhteissani.

Lupaavaa uutta vuotta Sinulle jo näin hieman etukäteen!

Aina ei ole väärin saada enemmän kuin antaa

Joulu oli ja on vielä vähän aikaa. Miten sinun joulusi on sujunut? Minä olen tietysti herkutellut jouluruuilla ja äidin leipomilla pikkuleivillä, naureskellut veljieni juuri niin typerille jutuille, löhnännyt sohvalla mummolassa ja kotona, lenkkeillyt jäisillä maanteillä, yllättynyt kiltteydestäni lahjojen määrän takia ja oivaltanut joitain sellaisia asioita, joita arjessa on vaikeaa huomata.

Olen esimerkiksi oivaltanut, että aina itselle ei mahda mitään, eikä kaikkea itsessä voi muuttaa. Usein ikävimmät ominaisuudet itsessä mahdollistavat ne kaikkein parhaimmat; esimerkiksi minä olen äkkipikainen ja tulistun helposti, mutta toisaalta saan tehokkaasti asioita aikaan ja lepyn nopeasti. Ikävämmät ominaisuuteni ovat osa minua ja ilman niitä minusta puuttuisi paljon hyvää.

Toinen oivaltamani asia liittyy lahjojen saamiseen ja antamiseen. Oikeastaan oivallus on äitini ansiota. Sain nimittäin muilta todella arvokkaita lahjoja, joihin oli selvästi käytetty paljon rahaa. Itse en ollut hankkinut yhtä kalliita lahjoja, joten minuun iski pieni huonon omatunnon poikanen. Olisi pitänyt panostaa enemmän. Äitini kuitenkin sai minut ymmärtämään, että tietenkään kukaan ei oleta minun opiskelijana ja osa-aikaisena työssä käyvänä pystyvän hankkimaan yhtä kalliita lahjoja kuin itse sain. Kukin todella hankkii lahjata omaan budjettiinsa sopivana ja lahjan ajatus on oikeasti se tärkein.

Nautinnollista, tyytyväistä ja antoisaa joulunajan loppua sinulle!

Millainen lomailija, sellainen loma

Lähes kaikki kaverini ovat jo aloittaneet joululomansa. Olen vähän kateellinen. Minulla on joulupyhiin asti hommia opiskelujuttujen ja töiden vuoksi. Minustakin olisi ihanaa lomailla!

Olen kuitenkin huomannut, että pitkä (oleilu)lomailu ei oikein sovi minulle. Tylsistyn helposti ja alan potea huonoa omatuntoa, kun en tee mitään järkevää. Aivoni eivät saa tarpeeksi virikkeitä ja alan pohtia typeriä asioita. Huomasithan sinäkin sen; kesälomalla en saanut julkaistua mitään täällä, koska minulla oli liian vähän tekemistä, enkä siksi keksinyt mitään kirjoitettavaa.

Siksi minun lomani täytyy sisältää puuhattavaa. Lomani on täydellinen, kun saan reissata, touhuta, ajatella ja vähän kiirehtiä. Tarkemmin ajatellen joululomastani tulee juuri sellainen, joten minun on turhaa olla kateellinen jo lomansa aloittaneille kavereilleni.

Millainen lomailija sinä olet? Aiotko puuhailla koko joululoman vai otatko hyvän asennon sohvalta ja nouset siitä enintään herkkupöytään ja sänkyyn?

Ei kannata pilata joulua

Radiojuontaja Tuija Pehkonen muistutti NRJ:n iltapäivä -lähetyksessään, että joulua ei kannata stressata. Pehkonen kehotti miettimään, miksi tehdä ihanista asioista inhottavia stressaamalla. Hän myös antoi vinkin, että kukin valmistelee joulunsa omien resurssiensa mukaan; joululahjat voi huoletta sovittaa omaan budjettiin, ruuat voi hankkia valmiina, jos niiden tekeminen herättää heti tarpeen repiä hiukset päästä ja perinteet voi muokata juuri tälle vuodelle sopivaksi.

Niin, miksipä pilata vuoden ihanin juhla etukäteisvalmistelujen vuoksi? Joulussa kaikkein tärkeintä on kumminkin hetkessä eläminen, omasta olosta nauttiminen ja arjen unohtaminen. Niitä kokemuksia ei voi ostaa, valmistaa tai pakottaa. Ne tulevat, kun mieli on avoin ottamaan vastaan ja levollinen antamaan anteeksi.

Pikkujuttuja

Välillä todella pienet asiat pilaavat koko päivän. Esimerkiksi tänä aamuna lähdin käyttämään koiriani tavalliseen tapaan aamulenkillä. Lenkin alkumetreillä hipsuttelimme kerrostalomme leikkikentän ohitse ja juuri kentän kohdalla toinen koiristani ei pystynyt/halunnut enää hillitä itseään, vaan pissasi. Molemmat koirani tietävät, ettei leikkipuiston kohdalla pysähdytä saati pissata, joten toruin koiraani äkäisenä ja potkin pissaista lunta kauemmas puistosta.

Leikkipuiston läheisyydessä seisoi myös minulle entuudestaan tuntematon isä poikansa kanssa. Isä näki pissiepisodimme ja kommentoi minulle vihaisesti, miten kurjaa on, kun koiran antaa pissata leikkikentän viereen. Ymmärrän isää siinä mielessä, että ei ole kivaa antaa lasten könytä koirien ulosteiden seassa. Pahoittelin ja kerroin, ettei tekonen ole meillä tapana.

Nolostumiseni takia loppulenkkini ja koko aamuni oli pilalla.

Pienet asiat jäävät helposti kummittelemaan mieleen. Ne vaivaavat, koska sitä tietää, että ne olisi voinut välttää. Oli melkein sattumaa, että pikkuasia meni mönkään.

No onko se pikkujuttu ison murehtimisen arvoinen? Kannattaako sen antaa varjostaa loppupäivää? Mitä jos seuraavan pikkuvirheen takia ei murehdittaisi, vaan käytäisiin läpi, miten toimia jatkossa ja antaa asian sitten olla?

Pienet jutut ovat siitä ihania, että kun ne koskevat hyviä asioita, niistä kannattaa kasvattaa isoja, mutta kun ne koskevat tapahtuneita mokia, ne ovat tarpeeksi pieniä unohdettavaksi.

Kuva: iltasanomat.fi

Valittamatta

Hmm, en oikein onnistu haasteessani olla valittamatta koko loppuvuosi. Saan itseni jatkuvasti kiinni narinasta, mutinasta, murinasta, huokauksista, nalkuttamisesta ja negatiivisten asioiden esiin tuomisesta.

Miksi valitan?

Valittaminen on opittu tapa, josta on vaikeaa pyristellä irti. Valittamalla on helppoa paikata hiljaisia hetkiä ja valittaminen on periaatteessa aina hyväksyttävä puheenaihe (vaikkakin valittamisen kohde on mietittävä tarkoin). Valittaminen on myös helppoa, koska monille meistä virheiden huomaaminen on helpompaa kuin hyvien asioiden. Toisaalta on helppoa valittaa myös siksi, että monesti vastuu ongelmista siirtyy silloin pois itsestä. Valittaminen on toisinaan ainoa keino huomata ongelmat ja tarttua niihin.

Toisaalta miltä tuntuisi nähdä asioiden valoisat puolet varjojen sijaan? Mitä valittamalla saa oikeasti aikaan? Entä kehumalla? Niillä on eroa - eikö?

Antoisa haaste loppuvuo... loppuelämälle

Uusimmassa Pirkka-lehdessä (12/2013) onnellisuusprofessori Markku Ojanen haastaa sinut:

"Kokeile olla loppuvuosi valittamatta mitään tai mistään ja olla tyytyväinen siihen, mitä sinulla jo on. Kirjaa ylös kolme vahvuuttasi, joista voit aiheellisesti olla ylpeä. Mieti, missä olet taitava, mitä osaat ja mitä hallitset. Käytä kykyjäsi ja elä vahvuuksillasi."

Haasteessa on jo kolme yllättävänkin vaikeaa tehtävää:

1. Kokeile elää loppuvosi valittamatta.
2. Palauta mieleesi vahvuutesi.
3. Muista vahvuutesi ja kykysi arjessa ja koeta elää niin, että pääset hyödyntämään niitä.

 Minä aion aloittaa ykkösestä, sillä valittaminen tunnetusti lisää tyytymättömyyttä. Kun opettelen olemaan valittamatta, opin samalla ajattelemaan myönteisemmin. Aion myös kokeilla valittamattomuutta pääni sisällä. Yritän olla itselleni armollisempi, enkä aloita päänsisäistä nalkutusta heti, jos jätän jotain tekemättä tai jokin ei mene suunnitelmieni mukaan.

Niin ja nuo omat vahvuuteni aion kirjoittaa puhelimeeni ylös. Voin vilkaista listaa sieltä, kun heikko hetki yllättää.

  

Lisää onnellisuuteen liittyviä harjoituksia:

Onnellisuustreeni

Sinusta oma henkinen valmentajasi

Erilaisuuden kohtaamisen polku ja siihen liittyen Huomioita kohtaamisista

Paras ystävä

Kaikkein ihanin on se hetki, kun huomaa kesken epätoivoisen tenttiin lukemisen, että rakas ystävä on tullut hiljaa viereen pitämään seuraa ja vahtimaan, että itsellä on kaikki hyvin. Ystävä ei häiritse keskittymistä, vaan puhisee hiljaa vieressä ja kuuntelee, kun on tarve jutella. Kun en pysty enää keskittymään lukemiseen, ystävä on valmis lähtemään seuraksi lenkille.

Ja ystävä ei koskaan tuomitse, petä, unohda, ajattele pahaa tai arvostele.

Ystävä rakastaa, arvostaa, ymmärtää, lohduttaa, innostuu ja on läsnä.

Näin joulua odotellessa on hyvää aikaa kiinnittää huomiota siihen, millainen ystävä itse on muille. Tai millainen ystävä on itselle. Koskaan ei ole liian myöhäistä olla vähän parempi ystävä.

Kun pysähtyminen pelottaa

Arjessa pitäisi pysähtyä, mutta entä jos pysähtyminen pelottaa?

Minusta välillä on helpompaa viilettää, koska pysähtyessä ikävät asiat ovat vahvemmin läsnä. Hetkessä eläessä ja omiin ajatuksiin keskittyessä epämukavia asioita ei pääse pakoon. Ahdistus, stressi, pelko ja jännitys eivät paikallaan ollessa huku menemisen taustameluun.

Tuleva voi ahdistaa, samoin menneisyys. Arjessa on monia pelottavia asioita, kuten ihmissuhteiden onnistuminen tai valintojen hetket. Tekemättömät asiat ja tulevat haasteet stressaavat. Uusia tilanteita tai muiden tekemiä päätöksiä jännitetään. Esimerkiksi. Ja yhtäkkiä kaikille sellaisille tuntemuksille pitää olla vastaanottavainen.

Toisaalta tietoisuus ikävistä asioista auttaa hyväksymään ne. Hyväksynnän kautta voi oppia tekemään itselle sopivia valintoja ja löytää sen avulla mielenrauhan. Minä jännitän esiintymistilanteita, joten en tarkoituksella hankkiudu sellaisiin. Sen vuoksi voin olla rauhassa ja elää jännittämättä jatkuvasti.

Pysähtyminen kannattaa silloinkin, kun se pelottaa. Ethän kumminkaan voi paeta ikuisesti.

Mutta pysähtymisestä ei pidä tehdä pakkoa, koska pakolla pysähtyminen ei hyödytä mitään. Silloinhan olet paikallasi kumminkin menossa.

Lisää pysähtymisestä:

Pysähtymisestä

Pysähdy tuntemaan elämä

Aika pysähtyä

Hetkeksi mieli muualle

Enemmän pakkasia, kiitos! Kunnon talvi saisi tulla jo. En pidä muutamasta plusasteesta, loskasta, enkä märistä kengistä. Lämpömittarin on mielestäni aina typerä, kun se pyörii nollan asteen tienoilla. Joko kunnolla lämmintä tai pakkasta minulle.

Lämpöiset villapaidat, tukevat talvisaappaat, huuruava hengitys, lumen narskunta ja jäätynyt ikkuna tai ohuet puserot, paljaat sääret, hikikarpalot otsalla, vihreät koivut ja toive viileästä järvivedestä. Ja voi onnea - puhtaat koirien turkit, kun tulee lenkiltä sisälle.

Eikö olekin auvoista upota hetkeksi ihan muihin tunnelmiin?

Tunnelmallista perjantaita Sinulle!

Ei kiirettä ole olemassakaan

Kiire on yksi niistä asioista, mitä ei oikeasti ole olemassa, mutta se tuntuu todellisemmalta kuin mikään muu.

"Kiire on henkilökohtaisesti koettu rasittava tunne siitä, että on toimittava liian nopeasti." 

"Jatkuvaa kiirettä voidaan pitää nykyisen länsimaisen yhteiskunnan tuotoksena. On esitetty, että kiireen tunne syntyy, koska tiedonvälitys on nopeutunut, ajanmittaus ja aikataulut tarkentuneet sekä kilpailu on kasvanut. Aikataulujen tarkentuminen on lisännyt kiirettä siten, että tavoitteille asetetaan entistä tarkemmat aikarajat. Myöhästyminen koetaan näihin rajoihin suhteessa entistä helpommin."

"Suurimpana syynä kiireelle on pidetty liian vähäistä työtekijämäärä suhteessa tarpeeseen. Ne, joilla on työtä, tekevät yksin useamman ihmisen työt. Edelleen kiirettä on perusteltu syynä sille, että työtä ei ole voitu organisoida tehokkaasti."

 Lainaukset Wikipediasta.

Minä olen yksi kiireen puolustajista. Minusta tuntuu, että tekemisiä vain kertyy enemmän kuin niitä ehtii tekemään. Uskon siihen, että kiire on kontrolloimaton osa arkea, eikä siitä pääse koskaan eroon. Hetkeksi kiire voi hävitä, mutta se tulee säännöllisesti uudelleen. Kuulostaako tutulta?

Tässäpä kumminkin muutama ajatus siitä, miksi minä ja ehkä

sinäkin olemme väärässä kiireen suhteen:

1. Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin kiire. Kiire on luotu olotila, joka esiintyy vain itse kunkin pään sisällä. Kiireen sijaan on sellaisia asioita kuin paljon tekemistä, vähän aikaa tai oikeiden asoiden tekemisen välttely viime tippaan asti.
2. Kiire johtuu siitä, että tekemisiä ei ole aikataulutettu tehokkaasti tai tekemisiä on hamstrattu liikaa yhdelle ihmiselle.
3. Kiire loppuu heti, kun sen ruokkija ei heittele enää murusia. Eli kun opettelet eroon kiireen hallitsemasta ajattelutavasta, suunnittelet tekemisesi järkevästi, pyydät tarvittaessa muilta apua tekemistesi hoitamisessa ja kieltäydyt liian paljosta tekemismäärästä, sinulla ei ole enää kiire.

Kuva: www.sydan.fi

Lue lisää kiireestä artikkelista Kiire asuu korvien välissä.

Aiempia julkaisujani kiireeseen liittyen mm: Vaikeita aikoja , Kiireen poistamisen huoneentaulu .

Laihduttamisen tärkein sääntö

Laihduttaminen on nyt se juttu. Jos sinulla on vartalossasi ylimääräistä, siitä olisi päästävä eroon. Ja vaikka olisitkin jo valmiiksi hoikka, voisit ainakin kiinteyttää.

Eihän se laihtuminen teoriassa ole vaikeaa. Yhden säännön sanotaan olevan ylitse muiden: opettele itsekuria ja syö terveellisesti vähemmän kuin kulutat.

Mutta kun se ei onnistu. Ei, vaikka kuinka lupaa itselle joka päivä elämänmuutoksen huomisesta lähtien.

Jos kuitenkin ihmeen kaupalla onnistut tarttumaan itseäsi niskasta ja pudottamaan muutaman kilon, huomaat, ettei siltikään ole hyvä. Vielä voisi vähän kiinteyttää tuolta ja vähentää rasvaa täältä.

Oikeasti laihtumisessa ei ole sääntönä vain syödä vähemmän kuin kuluttaa. Eihän se oikeasti tuota pysyvää tulosta!

Tärkein sääntö laihtumisessa on itsensä hyväksyminen.

Itsensä hyväksymisen taito täytyy itse asiassa opetella jo ennen laihduttamisen aloittamista, sillä jos et ole tyytyväinen siihen, millainen vartalosi nyt on, et tule oletettavasti yhtään sen tyytyväisemmäksi muutaman pudotetun kilon jälkeenkään. Ilman itsesi hyväksymistä kiinnität joka tapauksessa huomiosi omiin epäkohtiisi.

Ja sitten se sääntö syömisestä ja liikkumisesta. Vain itsesi hyväksymällä opit kuuntelemaan itseäsi ja kehosi toiveita. Välillä vartalo tarvitsee lepoa ja välillä se kaipaa toimintaa. Vartalo kyllä kertoo, mikä määrä liikuntaa on riittävä. Itseä kuuntelemalla myös huomaa, miten hyvä olo oikeanlaisesta ravinnosta tulee ja mitkä puolestaan ovat epäterveellisten ruokien vaikutukset kehossa. Silloin herkuista on helpompaa kieltäytyä.

Toisaalta, kun opettelet ensin hyväksymään itsesi, huomaat, onko laihtumiselle ylipäänsä oikeasti tarvetta.

Kun joku tulee arvioimaan itseä

Yliopistomaailmassa pääsee useammin kuin toisinaan seuraamaan tilanteita, joissa opiskelijat kyseenalaistavat luennoitsijoita tai arvostelevat heidän esittämiänsä asioita. Sellaisia tilanteita on mielenkiintoista seurata sivusta.

Toisaalta tällaisena vielä aika keltanokkaopiskelijana vähän pelottaa kuunnella, kun asiantuntijaa kyseenalaistetaan, mutta toisaalta kriittiset näkökulmat tuovat asioihin lisää perspektiiviä. Niin kuin eräs yliopisto-opettaja totesi: "Kolikolla on kaksi puolta ja sen lisäksi se lisäpinta, mikä kolikon reunalla kulkee."

Kaikkein mielenkiintoisinta kyseenalaistamisissa on seurata luennoitsijoiden reaktioita. Yllätyn joka kerta, kuinka viisaasti luennoitsijat tarttuvat kritiikkiin. Luennoitsijat kuuntelevat rauhassa opiskelijan mielipiteen, antavat sanoista tunnustusta ja perustelevat sitten uudelleen, miksi ovat valinneet kyseessä olevaan aiheeseen käyttämänsä lähestymistavan tai näkökulman. Jos opiskelija osoittaa kommentillaan, ettei ole ymmärtänyt luennoitsijan kertomaa asiaa, luennoitsija selittää asian uudelleen ymmärrettävämmällä tavalla.

Palautteen - niin negatiivisen kuin positiivisenkin - saaminen on yllättävän vaikeaa. Sitä täytyy opetella. Täytyy opetella sietämään sitä, että joku tulee arvioimaan itseen liittyviä asioita.

Varsinkin negatiivista palautetta saadessa tärkeintä on osata ulkoistaa omat tunteet. Epäreiluuden, häpeän, surullisuuden, vihan yms. tunteet eivät kuulu palautteen vastaanottamiseen, koska tunteiden vallassa ei kykene oikeasti kuulemaan ja ymmärtämään, mitä sanottavaa toisella on. Silloin palautteeseen ei osaa reagoida rakentavalla tavalla.

Lisäksi pitää ymmärtää se, että oli palaute millaista tahansa, sen tarkoitus ei ole arvostella sinua ihmisenä. Ei ainakaan hyvän palautteen. Huono palaute on sitten eri asia; siihen ei kannata uhrata yhtään sen enempää ajatusta kuin palautteen antajakaan on uhrannut.

Lue lisää positiivisen palautteen saamisesta: Kehuja

Ongelmista puhettaa

Eilisiltana olin lenkillä koirieni kanssa. Jonkun matkan päästä meitä vastaa käveli nainen kahden koiran kanssa. Meidät nähdessään nainen pysähtyi ja siirtyi tien sivuun. Kun tulin kuuloetäisyydelle naisesta, nainen totesi:

"Nämä koirat sitten haukkuu pahasti, joten älkää säikähtäkö."

Olen toki aiemminkin törmännyt huonokäytöksisiin lenkkikavereihin, mutta tässä oli ensimmäinen koiranomistaja, joka varoitti ääneen koiriensa käytöksestä.

Opin naiselta, että ongelmat on helpompi käsitellä, kun ne oppii tunnistamaan ja uskaltaa

sanoa ääneen. Siten niihin on helpompi tarttua ja muuttaa sitä, mitä tarvitsee.

Kaikki tekevät virheitä, mutta minä en saisi

On turhauttavaa huomata, että joutuu pettymään itseensä.

Olen tehnyt jotain väärin tai huonosti.

Olen aiheuttanut harmia toiminnallani muille tai itselleni.

Kun joutuu tunnustamaan itselleen, että on omaan toimintaan pettynyt, on jo tavallaan onnistunut. Onnistunut pääsemään vastuun siirtämisestä vastuun ottajaksi ja kehittämään sitä kautta itseään. Niin, virheistä oppii.

Mutta on niin pirun vastenmielistä kohdata pettymys itseä kohtaan. Vaikka kuinka tietäisi, että kyse ei välttämättä ollut isosta asiasta ja ensi kerralla osaa toimia paremmin, oman negatiivisen toiminnan kohtaaminen kirpaisee aina.

Ehkäpä itselle ei tarvitsisi olla niin armoton. 

Siten jokainen oma väärä toiminta ei tuntuisi niin ylitsepääsemättömän inhottavalta. Kaikki toimivat joskus väärin ja minä ymmärrän sen. Miksi en voisi ymmärtää sitä, että minäkin toimin välillä väärin?

Tietenkään en voi ohittaa typeriä tekosiani olkia kohauttamalla. Väärään toimintaan on aina mietittävä syy, jotta osaa välttää sellaisen ensi kerralla. Mutta aina ei kannata suhtautua omiin virheisiin niin raskaasti.

Onnellisuustreeni

Edellisen julkaisuni kuvan lähteestä inspiroituneena kehotan sinuakin tutustumaan

Ylen onnellisuustreeniin.

Treenistä täytyy kyllä huomauttaa, että kuten urheilussakin, pelkkä riittävä liikunta ei riitä hyvään fyysiseen kuntoon pääsemiseen, vaan lisäksi ruokavalion täytyy olla kunnossa. Sama liittyy onnellisuustreeniin. Ylen ohjeissa on otettu huomioon vain murto-osa onnellisuustekijöistä.

Ylen jutussa täytyykin muistaa, että vaikka onnellisuus onkin treenattavissa, onnellisuus täytyy myös oivaltaa. Pelkkä onnelliseksi tulemisen harjoittelu ei pidemmän päälle johda kuin entistä tavoitteellisempaan treenaamiseen ja riman jatkuvaan nostamiseen. Onnellisuuden harjoittelu liittyy lähinnä siihen, että oppii muuttamaan elämänasennettaan ja selvitymismallejaan sellaisiksi, että ne mahdollistavat onnellisena olemisen.

Eihän oppiva ihminen tule tietenkään ikinä valmiiksi, mutta onnellisuusasiassa ei kannata pyrkiä aina vain paremmaksi. Jos on jo onnellinen, ei kannata ajatella, että voisi olla vielä vähän onnellisempi.

Onni on jotain, mikä on hyvä ja riittävä sellaisenaan. Ihan niin kuin sinäkin.

Aforismeja onnellisuudesta

Ei pidä koskaan yrittää olla onnellinen.

On mieluummin yritettävä elää oikein,

silloin onni tulee sivutuotteena.

- Gustaf af Geijerstam

Ihmiset yrittävät usein elää elämäänsä takaperin, he hankkivat rahaa ja tavaroita, jotta pystyisivät tekemään sitä mitä haluavat, tullakseen onnellisiksi. Elämähän kulkee juuri päinvastoin. Ihmisen täytyy ensin olla sitä, mitä on, sitten tehdä mitä hänen kuuluu tehdä, saadakseen sen mitä hän haluaa.

- Margaret Young

Ilo tulee itsensä hyväksymisestä.
Etsi täydellistä hyväksyntää,
älä täydellistä elämää.

- Tuntematon

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta uudelleen,

eikä koskaan ole liian myöhäistä olla onnellinen.

- Jane Fonda

Kuva: http://olotila.yle.fi/mina/hyvinvointi/treenaa-itsesi-onnelliseksi

Tulevaa tunnelmoidessa

Huhhuh, toivottavasti tämän syksyn kiireisimmät viikot ovat minun osaltani ohi. Vaikka minullahan on aina tapana kerätä niitä tekemisiä helpommillekin viikoille... Onko sinulla samanlainen taipumus hamstrata kalenteri aina täyteen? Vai täyttyykö se ihan haluamattasi? Mistä se johtuu?

Talvi on jo, vaikka ei siltä vielä tuntuisi. Joulukin muistuttelee jo tulostaan. Meillä töissä oli jo nostettu joulukarkit myyntiin. Ja takahuoneessa suunnitellaan jo ensi kevään pääsiäiskarkkien tilausta.

Niin se aika tarpoo. Onneksi joulufiilistä kohti. Minulla ainakin sormet syyhyävät joulukuvastojen äärellä ja kohta en varmaankaan pysty enää pitämään näppejäni kurissa lehtihyllyllä tunnelmallisina odottavista jouluteemanumeroista.

Parasta onkin arjessa innostua jostain, mitä malttaa odottaa, mutta minkä tietää tulevan.

Talvisia tunnelmia tammikuulta 2011.

Onnellisuus vessan seinällä

Erään julkisen vessan seinällä kerrottiin onnellisuudesta.

Mitä sinä kirjoittaisit?

Muiden epäonnesta oma onni

Onhan se välillä voimaannuttavaa ajatella salassa, että jollain muulla menee huonommin kuin itsellä. Varsinkin, kun on kyse henkilöstä, jonka tietää, muttei tunne.

Miksi se on niin mukavaa tuntea välillä, että minulla menee paremmin kuin sillä tai minä en ainakaan ole toiminut niin kuin se? Koska moniin meistä on juurtunut tapa vertailla itseä muihin. Ja kun jollain puolitutulla menee kehnosti, oma elämä ja toiminta tuntuu yhtäkkiä hyvältä.

Onko oikein löytää onni muiden epäonnesta? Onko sellainen onni pysyvää? Tuleeko muiden epäonnesta oikeasti onnelliseksi?

Eikö oman onnen tulisi perustua omaan elämään, sen tasapainoon,

hyvyyteen ja tietoiseen tyytyväisyyteen?

Vaikeita aikoja

Minulla on ollut kiireitä. Olen pyyhältänyt lihakset maitohapoilla Jyväskylää edestakas, olen lukenut silmät ristissä tentteihin, koodannut sormet verille ohjelmointikurssillani, nauranut kavereiden kanssa leffaillassa ja tuntenut oloni hölmöksi liikuntatunneilla.

Ja se stressi.

 Ei se kumminkaan auta pysähtyä valittamaan tekemisten määrästä. Muuten mitään ei tapahdu. Nyt on aikaa pysähtymiselle vain, kun on pakko levätä fyysisen kunnon tai mielenterveyden vuoksi.

Myöhemmin on sitten helpompaa ja enemmän aikaa hengittää syvään.

Sellaista on opiskellessa ja miksei töissäkin. Välillä on vaikeita aikoja ja kiire, toisinaan pääsee helpommalla.

Tärkeintä on tunnistaa se, jaksaako vaikeina aikoina pyyhältää. Jos ei jaksa, on syytä miettiä, miksi. Onko aika vaihtaa suuntaa? Pitäisikö luopua edellisestä ja kokeilla jotain muuta? Onko kyse vain saamattomuudesta ja tarpeesta tarttua itseä niskahaivenista? Olisiko mahdollista suunnitella ajankäyttö jatkuvasti niin, ettei vaikeita aikoja pääse tulemaan?

Pysähtymisestä

Paljon puhutaan arjessa pysähtymisestä. Pitää osata irtautua arjesta. Välillä täytyy tarttua hetkeen ja nauttia siitä. Mutta kun on niin paljon asioita, joita pitää ja täytyy.

Olin viime sunnuntaina vuokrahevosellani maastossa ja hevosella oli kova kiire takaisin kotiin. Yhtäkkiä hevonen pysähtyi, ihan ilman käskyäni, tien laitaan ja jäi tuijottelemaan maisemia. Annoin sen seistä paikallaan. Kun hevonen oli katsellut tarpeeksi, se jatkoi omaehtoisesti kiireistä matkaansa kotiin.

Meidän ei täydy pysähtyä arjessa, vaan me saamme pysähtyä. Ja toisaalta, kun on tarpeeksi kauan ollut paikallaan, saa jatkaa matkaa.

En halua enää valittaa ulkonäöstäni

Joillain ihmisillä on ärsyttävä tapa puhua jatkuvasti ulkonäöstään. He mutisevat vatsamakkaroistaan, vähättelevät vaatteitaan, kiroilevat urheiluvaatteiden istumattomuutta, purnaavat hiuksistaan ja pahoittelevat kynsiensä hoitamattomuutta.

Ihmiset, joilla on tarve jatkuvasti puhua ulkonäöstään paljastavat, että he ovat sen suhteen epävarmoja ja kaipaavat huomiota ja kehuja. "No ei se eilinen karkkipussi sussa näy." "Noi vaatteethan käy sulle tosi hyvin!" Kyllähän nuo lohduttavat ja tekevät olosta varmemman.

Oikeasti ulkonäöstään jatkuvasti puhuvan seurassa on ärsyttävää. On turhauttavaa kuunnella valitusta, mille ei ole välttämättä mitään aihetta. Ja sitä paitsi on vaivaannuttavaa kuunnella toisen vaahtoamista omista vatsamakkaroistaan, koska heti tulee mieleen vertailu ja omat puutteet. Mitähän hän ajattelee minun vararenkaastani, kun kohkaa niin kovaan ääneen omastaan?

 Minä tajusin olevani yksi valittajista.

Asiaan on tultava muutos. On minulla muutakin kuin ulkonäköni mielessä

ja en todella halua vaivaannuttaa ja ärsyttää muita ihmisiä.

Uutta ja tuttua sulassa sovussa

Viime aikoina olen oikein yllättänyt itseni ennakkoluulottomuudellani. Olen kokeillut uusia asioita, mennyt minulle vieraisiin tilanteisiin, jutellut tuntemattomien kanssa ja taistellut ainaista haluani suoriutua kaikesta vastaan.

Uusien asioiden kokeilu on ollut turhauttavaa ja olen joutunut monesti kasvotusten itseni kanssa - minä en osaakaan ja olen aivan pihalla. Samalla ennakkoluulottomuus on antanut minulle voimaa. Minä selvisin! Elämäni toisella zumbatunnilla sain jopa tehtyä useita eri liikkeitä putkeen ilman mitätapahtuutaukoa. Olen huomannut, että minulla on paljon sellaista henkistä voimaa, mikä jää tutun toistamisessa helposti piiloon.

Aina ei kuitenkaan tarvitse yllättää itseään. Uusien asioiden vastapainoksi on oltava sitä tuttua ja turvallista. Koirien lenkitystä moneen kertaan nuuskituilla reiteillä, telkkarin katsomista ja oleskelua. Helppoja oman opiskelualan kursseja, vierailuja maalaiskotiin äidin luokse ja pitkiä juttutuokioita läheisten kanssa.

Uudesta ja vanhasta syntyy tasapaino, kun niitä osaa yhdistellä juuri

itselle sopivalla tavalla. Siitä tulee onnelliseksi.

Aikaansaaminen...aikaansaamattomuus

Välillä on niin tuskaista saada mitään aikaiseksi. Sitä tietää, että jokin asia pitäisi tehdä ja kun asia olisi tehty, tulisi hyvä olo. Mutta kun ei millään jaksaisi aloittaa. Mielessä on jotain muuta puuhaa, tai sitten mielessä ei oikeastaan ole mitään, koska minkään aloittaminen ei oikein innosta.

Yleensä kannattaa silti tarttua itseä niskavilloista kiinni ja ryhtyä toimeen. Kun hommassa pääsee vauhtiin, siihen yleensä uppoaa niin, että ihan yllättyy, kun se onkin jo tehty.

Ja parasta on se tunne, kun voi illalla kaatua sänkyyn ja ajatella, että minä sain aikaiseksi.

Väheksymättä

Olin eräällä yliopiston kursisn avausluennolla, jonne tuli vieraileva professori johdattelemaan kurssin teemoihin. Kurssin varsinainen professori raahasi luentoluokan etuosaan tuolin ja istuutui siihen. Professori kaivoi muistiinpanovälineet esiin. Vieraileva professori kysyi, oliko kollegalla vielä sanottavaa opiskelijoille, kun hän jäi luokan etuosaan. Professori vastasi, että ei hänellä ole sanottavaa, vaan jos sopii, hän jäisi mielellään kuuntelemaan vierailevan professorin luentoa. Luennon ajan professori kirjoitti aktiivisesti muistiinpanoja ja kehui luennon lopuksi johdattelua mielenkiintoiseksi.

Opin professorilta, ettei kollegan työtä pidä väheksyä, vaan siitä voi oppia aina jotain uutta. Vaikka kollegalla olisi kuinka samanlainen osaaminen kuin itsellä, hänellä voi silti olla jotain annettavaa. Erilaisia näkökulmia, uusia ajatuksia ja erilaiset käsitykset siitä, mikä aiheessa on tärkeää.

Sama pätee kaikkiin ihmissuhteisiin. Erilaisilla ihmissuhteilla on aina

jotain annettavaa, jos on itse valmis ottamaan vastaan.

Muille parempi, itselle paras

Olen ihminen, joka haluaa aina kehittyä paremmaksi muiden ihmisten kanssa. Haluan miellyttää ja ajatella muiden etua ennen omaani.

Kostoksi minusta tuntuu, että toimin aina väärin.

Voisin aina olla parempi, ottaa muut enemmän huomioon ja sanoa mukavampia asioita. Minun olisi pitänyt suhtautua eri tavalla, lohduttaa paremmin tai kuunnella tarkemmin.

Aina ei voi olla täydellinen.

Voin kehittyä ihmisenä, mutta en voi tehdä aina oikein. Teen miten tahansa, joku kumminkin ajattelee minun toimivan väärin. En voi miellyttää kaikkia ja minun on välillä ajateltava kaikkein läheisintä - itseäni. Onhan se niinkin, etten voi ymmärtää muiden ihmisten tarpeita, jos en ymmärrä omiani.

Mitä jos koittaisin olla muille ihmisille parempi, mutta itselleni armollisempi?

Kuva: anne.linnat.com

Resepti masennuksen ehkäisyyn

1. Mene lounasaikaan istumaan autoosi ja osoittele ohi ajavia tukankuivaajalla.
2. Anna yhteysosoitteeksesi joko xena-goddess-of-fire@yritys.com tai elvis-lives@yritys.com.
3. Aina, kun joku pyytää sinua tekemään jotain, kysy 'saako olla ranskalaiset myös'.
4. Järjestä työpaikallasi improvisoitu laulu- ja leikkituokio joka iltapäivä.
5. Laita kahviautomaattiin kofeiinitonta kahvia kolmen viikon ajan. Kun kaikki vapisevat rauniot ovat päässet irti addiktioistaan, täytä automaatti tupla espressolla.
6. Kirjoita aina pankkisiirron selityssarakkeeseen 'seksuaalisista palveluista'.
7. Vastaa aina pomollesi 'niinhän sinä luulet'.
8. Lopeta lauseesi aina sanoihin 'näin on ennustuksessa kirjoitettu'.
9. Säädä näyttösi kirkkaus äärimmilleen niin, että se valaisee koko työpisteesi ja sano ihmettelijöille, että pidät siitä juuri tuollaisena.
10. Hyppele aina kun voit.
11. Kysy ihmisiltä mitä sukupuolta he edustavat.
12. Laula aina oopperassa mukana.
13. Sano pomollesi, että kuulet ääniä sisälläsi, mutta eivät ne pahemmin häiritse.
14. Sano pomollesi, että sinua häiritsevät äänet joita kuulet hänen päästään.
15. Mene runoiltaan ja kysy 'oletko koskaan kuullut loppusoinnuista'.
16. Ota selville pomosi käyttämä vaatekauppa tai räätäli ja osta täsmälleen samanlainen asu. Aina parempi jos olette eri sukupuolta.
17. Lähetä aina sisäinen sähköposti kun menet vessaan: 'olen vessassa, jos joku kysyy'.
18. Levitä hyttysverkko työpisteesi ylle.
19. Kun sinua pyydetään juhliin, jotka ovat ensi viikolla, sano ettei sinua juuri silloin huvita.
20. Soita selvänäkijälle ja sano 'arvaa'.
21. Jos pankkiautomaatilla takanasi on jonoa, huuda aina 'mä voitin! Mä voitin taas! Kolmas kerta tällä viikolla!'
22. Kun tulet Korkeasaaresta kohti pysäköintialuetta, pinkaise juoksuun ja huuda 'Juoskaa henkenne edestä! Ne pääsivät vapaaksi!'
23. Ilmoita lapsillesi ruokapöydässä että taloudellisen tilanteesi takia yksi heistä joutuu lähtemään.
24. Aina nähdessäsi luudan sano 'rakas, äitisi on taas täällä'.
25. Ja kaiken huipennukseksi: lähetä tämä kaikille ihmisille joiden osoite sinulla on, huolimatta siitä että he ovat kieltäneet lähettämästä roskapostia.

Löydetty Facebookista.

Tehtävä: monta minää, mutta kaikki yhtä ihania

On niin monta minää. On opiskelija-, tytär-, sisko-, tyttöystävä-, kaveri-, myyjä-, koiranomistaja-, urheilija-, kirjoittaja-, sukulainen- ja ystäväminä. Mistä noista tietää, kuka minä oikeasti olen?

Mitä minun pitäisi olla milloinkin? On se minä, millainen olen, se, millainen minun pitäisi olla ja se, jollainen haluaisin olla.

Minä olen myös ajassa muuttuva. Minä ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Toivon, etten olisi ollut jotain ja että olisin ollut jotain. Toivon, etten olisi nyt tietynlainen, mutta en halua luopua joistain minuista. Tiedän, millaiseksi en halua tulla, mutta en tiedä, miten voin olla sellainen, jollainen haluaisin.

Mistä sitä tietää, mikä on hyvä minä ja mikä ei? Mitä minun pitäisi

oppia, jotta tulisin ihanneminäksi? Mistä taas luopuisin?

Meillä saa olla monta minää. Niitä täytyykin olla, jotta voimme selviytyä erilaisissa tilanteissa. Tärkeintä kuitenkin on, ettei yksikään minä ole sellainen, jollainen itse ei halua olla. Mikään minä ei saa tuottaa pahaa oloa, ylimääräistä stressiä ja liiallisia suorituspaineita.

Onko sinunkin aika käydä minäsi läpi? Miten voisit kehittää eri puolia itsessäsi, jotta

kaikki minäsi olisivat tasapainossa keskenään ja voisit olla kaikkiin niihin tyytyväinen?

Päivän novelli: Kesän tytär

Kirjoitettu 13.4.2009

Taivas maalasi meren pinnan siniseksi ja koristeli sitä neitonsa auringon säteillä, joita tytär heitteli tuulen riepottelemille pienille laineille. Kimallusta katsovat tarvitsivat aurinkolasit. Toisaalta – kaikki ihmiset, jotka meren koristelua katselivat, pitivät aurinkolasinsa päässään ilman maisemansa häikäisyä. Rannalla oli tapana pitää laseja päässä, satoi tai paistoi. Kuka tosin halusi olla rannalla, jos pilvet viskelivät pikkuisiaan kastelemaan kivillä päällystettyjä teitä?

Minä halusin. Halusin olla rannalla aina. Aina, kun se vain oli mahdollista.

Sukelsin suolaveteen ja tavoittelin käsilläni pehmeää kultaista hiekkaa, joka oli veljeänsä viisaampana hakeutunut meren syliin, eikä yrittänyt kipristellä rannalla nipistellen auringonpalvojien jalkapohjia kuumuudessa. Hiekka oli pehmeää, saman tuntuista kuin huivi, jonka kadun vieressä olevasta käsityökojusta saattoi ostaa muutamalla kolikolla. Vilkaisin pinnalle päin, jossa taivaan tytär levitteli hymyään lomailijoiden iloksi vain oman suopeutensa takia. Meren katto vääristeli taivaan sineä piirtelemällä omien laineidensa kuvioita auringon säteiden sekaan. Puhalsin muutaman kuplan, jotka pieninä kristalleina karkasivat tavoittelemaan taivaan ruhtinasta. Hiukseni leijailivat pehmeänä verkkona näkökenttäni peitoksi huomauttaakseen, että kauneuden katselua tärkeämpää oli saada happea ennen kuin se loppuisi ja katselemani jäisi viimeiseksi muistokseni maan päällisestä. Potkaisin hiekasta vauhtia ja haukkasin puhdasta, suolalta ja aurinkorasvalta tuoksuvaa ilmaa keuhkoihini.

Herätyskello ilmoitti todellisuudesta rääkymällä iänikuista piippaustaan ja riistäen minulta ainaisen uneni, unelmani, joka toteutui vain auringon painuessa metsän taakse ja ihmisten sytyttäessä yövalonsa. Silloin alkoi tuo suloinen tarina, joka toisti aina itseään kristallisine ilmakuplineen ja vääristyneine taivaankansineen. Löin unesta voimattomalla nyrkilläni tyynyä ja raahasin ruumini ylös lämpöisestä vuoteesta kohti tämänkin päivän tappavaa arkea. Laahustin silmät kiinni vessaan laittamaan hiuksia, jotka voisivat vapaana viittana kellua vedessä ja meikkaamaan silmiäni, jotka voisivat puhtaina katsella mereen piirtynyttä tarinaa rauhasta, rakkaudesta ja elämästä.

Nostin kaulahuiviani paremmin puuteroidun nenäni suojaksi, kun pakkasen purema ilma hyökkäsi säälimättä kimppuuni astuttuani kotiovesta pihalle. Kohotin repun selkääni ja siirtelin jalkojani tavalla, jota kai kutsutaan kävelemiseksi kohti koulun vääjäämättömän kylmää todellisuutta. Tämä kävelyni olisi ollut huomattavasti sujuvampaa, jos sen päämäärä olisi ollut aivan toisenlainen.

Muistelin kaihoten ruskeita bikinejäni, jotka pölyä keräten nyhjäsivät vaatekaappini pohjalla. Siellä ruskettunutta ihoa kaivaten ne nyyhkyttivät paremmista ajoista. Katsahdin taivaalle, joka auringon säteiden sijaan heitteli pieniä pehmeitä lumihiutaleita talven kunniaksi värjäten niillä puut valkoisiksi. Kuura levitteli jäseniään lumen alta työntyville kuihtuneille kukille, jotka katulampun loisteessa näyttivät kauniilta kuin merestä karkaavat kristallikuplat. Se ei kuitenkaan ollut sama asia. Mikään ei korvannut merta, jonka syliin pystyin laskemaan koko ruumiini, jonka korviin uskalsin kuiskata salaisuuteni ja jonka käsille levitin hiukseni. Lumihiutaleet eivät kannatelleet ruumistani, valkoiset puut eivät pidelleet hiuksiani, eivätkä kuurakukat kuunnelleet salaisuuksiani. Ne olivat talven lapsia, jotka oli luotu muille.

Nyrpistin nenääni, joka kuvitteli liittyvänsä pakkasen jengiin jäätymällä tunnottomaksi. Käännyin rivakasti ympäri ja kiihdytin askeleitani. Pois koululta, pois pakkasesta, pois talvesta. Halusin pois. Juoksin kotiin ja syöksyin sisään kahvin sekä paahtoleivän tuoksun keskelle. Riisuin ulkovaatteeni karistaakseni talven kosketuksen yltäni. Kello uhkaili lähenevänsä koulun alkua ja minä vetäisin t-paitani pois. Puin rintaliivien tilalle kaapin pohjalta tonkimani bikinien yläosan. Ne sulautuivat päälleni kuin suola mereen, aurinko laineisiin ja sinertävyys taivaaseen. Kiskaisin t-paitani takaisin ylleni ja naureskellen piilotin sen toppatakin alle. Nakkasin repun taas selkääni ja uhmaten kohtasin pakkasen kierot kuviot. Huusin kovaan ääneen naapurin kissan säikähdykseksi ja koiranulkoiluttajan kummastukseksi, että kohta olisi kesä.

Taas tapellaan

Minulla on tapana tapella poikaystäväni kanssa paljon. Oikeastaan tappelen aika usein

kaikkien läheisteni kanssa. Taidan olla melkoinen riitapukari.

Miksi riitelystä ei juuri puhuta? Koska ajattelemme, etteivät muut tappele. Hyvissä ihmissuhteissa kaikki menee kivasti, eikä riitelyä tarvita. Tappelu kertoo siitä, että jotain on vialla, jonka vuoksi siitä vaietaan. Eihän minun ihmissuhteissani ole mitään vikaa.

Tappelu on suotta tabu. Kaikki riitelevät joissain ihmissuhteissaan ja silti suhteet ovat usein hyviä. Minä ainakin olen huomannut, että nimenomaan parhaissa ihmissuhteissani tappelen eniten. Ei niiden hyvänpäiväntuttujen kanssa tapella, muttei myöskään koeta elämän parhaita hetkiä.

Riitely on minulle tapa tuulettaa fiiliksiä. Sen avulla taas huomaa, mitkä kaikki asiat ovat hyvin. Ja kun riitelen läheisteni kanssa, en ikinä - riidankaan aikana - haluaisi heistä eroon. Sisimmissäni tiedän, että tuo on kaikkein tärkein.

Älä pelkää riidellä. Tappele avoimesti ja rehellisesti, mutta muista muutama asia. Vika voi olla myös sinussa. Kiitä, kun toinen ymmärtää ja kuuntelee sinua. Kuuntele sinä puolestasi toista avoimesti ja aidosti. Älä provosoi tai sano sellaista, mitä kadut myöhemmin. Tule toista vastaan ja pyydä anteeksi, kun olet tehnyt väärin. Sinun ei tarvitse huutaa.

Ja vielä yksi asia. Jos koet riiteleväsi liikaa, mieti, tarvitseeko joka asiasta nostaa meteliä.

Lue lisää tappelusta:

Tapana tappelu

Hyvä yhdessä

Ylpeyden yli

Onko arjessasi tarve muutokseen?

Mitä sinulle kuuluu?

Välillä on tärkeää kysyä itseltä, miten minulla menee. Emme voi saada hyvää arkea, ellemme mieti, mistä sellainen koostuu. Olenko tyytyväinen elämääni vai tuntuuko minusta, että jotain uupuu? Vai voisiko jokin olla toisin? Mitä odotan elämältä ja kuinka toimin nyt, jotta odotukseni toteutuisivat?

Jos olet kohtuullisen tyytyväinen elämääsi, voit miettiä, mistä se johtuu. Mikä saa minut tyytyväiseksi? Onko minulla kenties sopivassa suhteessa opintoja/töitä vapaa-aikaan nähden? Kuuluuko elämääni jotain, mitä olen odottanut kauan ja vihdoin saanut? Olenko muuttanut suhtautumistapaani asioihin positiivisemmaksi? Olenko oppinut kenties tuntemaan itseni paremmin?

Hyvän olon syitä on hyvä pohtia, jotta niihin voi palata, kun kaikki ei tunnu menevän hyvin.

Jos huomasit, että elämäsi ei ole sellaista kuin haluaisit sen olevan, on syytä miettiä, missä menee vikaan. Etkö ole saanut sitä, mitä halusit? Miksi? Mitkä asiat haittaavat onnellisuuttasi? Mitä voisit tehdä niille asioille? Tarvitseeko sinun hankkiutua niistä kokonaan eroon, vai riittäisikö asenteen muutos? Entä onko kyse siitä, että vielä ei ole jonkin asian aika elämässäsi? Miksi et voisi odottaa oikeaa aikaa rauhassa ja keksiä jotain muuta mukavaa?

Monesti vaikeassa elämäntilanteessa tarvitaan muutosta, eikä se tunnu aina hyvältä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että monesti muutoksen hetket ovat niitä hetkiä, joissa opimme parhaiten. Muutos on myös ainoa keino löytää parempaa.

Kuva Facebookista, tekijää ei tiedossa

Välillä elämä saa olla ikävää

Välillä arki vaan on tylsää. Pakollisia tekemisiä on hirveästi, päivät muistuttavat toisiaan, mikään ei tunnu sujuvan ja kaikki tuntuu ankealta. Tuntuisi, että pitäisi pitää hauskaa, nauttia pienistä asioista ja innostua milloin mistäkin, ettei vaan elämä valuisi hukkaan. Silti mikään ei oikein huvita ja kaikki johonkin ryhtyminen on uuvuttavaa jo pelkkänä ajatuksena.

Se on ihan ok.

Ajoittaiset kyllästymistympääntymiset arkeen ovat ihan normaaleja. Pienistä asioista ja hetkessä elämisestä ehtii nauttia muinakin päivinä.

Onnistu(jat) ja pärjää(jät)

Onko ympärilläsi onnistujia? Tuntuuko, että lähipiirissäsi on (liikaakin) niitä,

jotka pärjäävät vähällä vaivalla kaikessa, mihin ryhtyvät?

Onnistujat ja pärjääjät voidaan jakaa kahteen luokkaan. On niitä, jotka onnistuvat ja pärjäävät vahingossa tekemättä asian eteen juuri mitään, ja niitä jotka onnistuvat ja pärjäävät, koska näkevät sen eteen hirveästi vaivaa.

Kummassakin vaihtoehdossa on puolensa. Toki olisi kivaa onnistua ja pärjätä tekemättä asian eteen mitään. Mutta tuntuisivatko saavutukset silloin miltään? Osaisiko menestyksestä iloita, jos kaikki tulee yhtä helposti eteen kuin matkalaukku lentokoneen ruumasta?

Jatkuva puurtaminen ja asioiden eteen vaivan näkeminen taas nielee mehut. Kaikki energia menee menestymiseen, onnistumiseen ja pärjäämiseen. Osaako silloinkaan nauttia saavutuksista, kun huomio on jo seuraavassa tavoitteessa?

Kun seuraavan kerran tapaat onnistujaystäväsi tai pärjääjäsisaruksesi, mietihän, kannattaako sinun kadehtia heitä. Olisitko sinä parempi ihminen, jos puurtaisit otsa hiessä jokaisen asian vuoksi pärjätäksesi? Tai olisiko elämäsi mielekkäämpää, jos elämä kuljettaisi onnistumiset liukuhihnalla eteesi ilman, että sinun tarvitsee paljon hihnan ohjaustappiin koskea?

Eikö se riittäisi, että pärjäät niissä asioissa, joiden eteen näet vaivaa ja onnistut hyvällä tuurilla silloin tällöin ilman, että teet juuri mitään? Kaikessa ei tarvitse pärjätä tai onnistua.

Selviämispuhe minulle

Sodassa pidetään kannustuspuheita sotilaille ja koska niistä on jollakin tavalla hyötyä, tässä on sinulle yksi stressin välttämiseen liittyvä puhe. Lue se itsellesi ääneen ja jos se tuntui tehokkaalta, kirjoita itse itsellesi puhe oman hyvinvointisi ylläpitämiseen. Muista kannustaa puheessa itseäsi ja muista palkita itsesi. Älä kuitenkaan unohda työntää itseäsi tehokkaasti oikeisiin tekoihin.

Jos puhe tuntuu tehokkaalta, voit kirjoittaa siitä itsellesi muistilapun seinälle tai jääkaapin oveen, jotta se on joka päivä muistuttamassa sinua siitä, miten sinun täytyy stressiin suhtautua.

"Tärkeintä stressin hallinnassa on säilyttää tunne siitä, että minä selviän.

En aio panikoitua tekemättömistä asioista. Minä saan kaiken tehtyä, kun vain aikataulutan tekemiseni tehokkaasti, enkä lykkää velvollisuuksia myöhemmäksi. Kun olen tehnyt suunnittelemani asiat, saan keskittyä hyvällä omatunnolla niihin juttuihin, jotka saavat minut hyvälle tuulelle.

Ja tekemiset, jotka on pakko hoitaa, voivat olla todella mielenkiintoisia ja innostavia. En siis suhtaudu niihin jo lähtökohtaisesti inhoten, peläten tai ärsyyntyen. Annan itselleni ja velvollisuuksille mahdollisuuden ja jo pelkästään siitä hyvästä voin kiittää itseäni."

Ettei stressi leimahda

Minulla on ensimmäinen opiskelupäivä takana ja stressi uhkaa jo tulla. Huomaan oireiden paluun, koska olen taas tavallista huonommalla tuulella, oma uskoni haasteista selviytymiseen laskee ja en saa nukuttua kunnolla. Takana on siis todellakin vasta ensimmäinen opiskelupäivä...

Tällä kertaa aion opetella puolustautumaan. En halua antaa stressille valtaa. Kuten tuli, stressi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Jos päästän stressin leimahtamaan, se valtaa koko arkeni.

Nyt aion opetella luopumaan niistä asioista, jotka eivät ole niin tärkeitä. Jos olen hamstrannut itselleni liikaa kursseja samalla ajalle, aion luopua niistä, mitkä voin käydä myöhemminkin.

Ainoa asia, mistä en aio tinkiä, on oma hyvinvointini. Haluan urheilla säännöllisesti, nukkua riittävästi, nähdä läheisiä ja kavereita, katsella Gossip Girliä telkkarista ja harjoitella uudestisyntynyttä harrastustani ompelua. Kun teen niitä asioita, joista saan voimaa, jaksan innostua rankemmistakin jaksoista.

Mitkä asiat sinun arjessasi ovat niitä, mistä voit luopua, jos stressi uhkaa

sytyttää palohälyttimet? Entä mistä et haluaisi luopua?

Välillä päätökset ovat kipeitä, sillä voimme joutua luopumaan sellaisestakin, mitä todella haluaisimme. Esimerkiksi minulle ajatus siitä, että luopuisin töistä opiskelun ohella, on todella ikävä. Mutta jos aikani uhkaa loppua kesken, minun on pakko valita, pidennänkö opiskeluaikaani vai lopetanko työni. Kannattaa kuitenkin muistaa, että päätös ei ole lopullinen. Se, mistä olet kerran luopunut, voi olla sinua vastassa tulevaisuudessa - oli se hyvä asia tai ei.