Ikäviä tunteita ei tarvitse hävetä

Sosiaalisen median ympäröimänä henkilökohtainen elämä ei ole enää ollenkaan niin henkilökohtaista. Meistä kaikista on tullut julkisuuden henkilöitä niissä yhteisöissä, joihin kuulumme. Meitä seurataan, luetaan, merkitään, kommentoidaan ja tökitään ja elämämme on jatkuvasti muiden näytöillä. Muistatko vielä sitä aikaa, kun vanhemmat kielsivät lataamasta omaa kuvaa nettiin, koska "sitä ei saa sieltä ikinä pois ja kuka tahansa voi katsoa sitä"? Niin, se oli silloin.

Koska elämämme ovat jatkuvasti esillä, pidämme helposti yllä illuusiota oman elämän täydellisyydestä. Kaikki on hyvin ja ihanaa ja ollaan niin onnellisia ja tasapainoisia. Tätähän pohdimmekin jo tekstissä Onnellisuus ei tarvitse yleisöä.

Koska oman elämän pitää näyttää ulospäin niin onnelliselta, tulee helposti ajateltua, että huonot päivät, kurja fiilis ja epätoivoiset hetket ovat hävettäviä asioita. Koskaan ei saisi olla pahalla tuulella, kaikkea ihanaa pitäisi fiilistellä ja niitä hetkiä, jolloin tuntuu, että on ihan hukassa, ei pitäisi olla.

Eihän se niin voi mennä. Ikävät tunteet, kuten toivottomuus, pelko, suuttumus, viha ja kateus kuuluvat elämään, eikä niitä tarvitse tai saakaan hävetä. En tarkoita, että sinun täytyisi julistaa Facebookissa, kuinka kurjalta tänään tuntui, mutta sinun täytyy muistaa, että kukaan muukaan ei tee niin. Silti kaikilla on huonoja hetkiä ja aina täydelliseltä vaikuttava elämä on vain tekemällä tehty illuusio.

Voisiko onnellisuus syntyä myös siitä, että oppii hyväksymään

kurjat hetket ja elämään niiden kanssa?

Silloin ei tarvitsisi tehdä huonoista päivistä entistä pahempia potemalla huonoa omatuntoa niistä. Kurjat hetket eivät kuitenkaan kestä ikuisesti, jos niihin oppii suhtautumaan niin, että niistä pääsee yli sitten, kun on aika kohdata jotain kivempaa.